Itämeri tarvitsee apuasi!

Onko sinulla idea Itämeren pelastamiseksi? Voit nyt hakea rahallista avustusta tai asiantuntijatukea projektillesi. Tänä vuonna Ålandsbanken jakaa Itämeriprojektin kautta jopa 360 000 euroa projekteille, jotka parantavat Itämeren tilaa.

Niin yksityishenkilöt, koululuokat kuin organisaatiot voivat hakea tukea hankkeilleen Itämeren pelastamiseksi. Itämeriprojekti on aikaisempina vuosina rahoittanut muun muassa viljelyhankkeita, koulujen projekteja, digitaalisia innovaatioita ja teknologisia ratkaisuja. Kilpailukategorioihin kuuluvat muun muassa Digitaaliset innovaatiot, Osallistavat projektit ja Tuomariston tehtävä, joka kannustaa lapsia ja nuoria hyödyntämään tieto ja osaaminen käytännön toimeksi innovatiivisella tavalla. Viime vuonna yhdeksän projektia saivat jakaa 250 000 euron suuruisen rahoituksen.

Voittajat valitaan ympäristöasiantuntijoista koostuva tuomariston sekä yleisöäänestyksen avulla.  Eniten ääniä yleisöäänestyksessä kerännyt projekti saa rahoituksen. Tuomaristo myös myöntää rahoitusta muille yleisöäänestyksessä mukana olleille projekteille.

Kaikki ideat ovat tervetulleita!

Suomessa, Ahvenanmaalla tai Ruotsissa asuessasi, voit hakea rahoitusta projektillesi. Lue lisää hakuprosessista > Hakemus sisältää lyhyen kuvauksen projektista, budjetin, aikataulun ja projektivastaavan yhteystiedot. Hakemusta lähettäessä valitset myös kategorian, johon osallistut. Viimeinen hakupäivä on 30.9.

Odotamme innolla hakemustasi!